H. P. Lovecraft – kuka ja mitä?
Howard Phillips Lovecraft (1890–1937), yleisemmin H. P. Lovecraft, oli amerikkalainen kirjailija ja runoilija, jota on kutsuttu modernin kauhukirjallisuuden isäksi. Tämän “Providencen herrasmiehen” tekstien vaikutus nykykulttuuriin on valtava: se näkyy monissa yhteyksissä Stephen Kingistä Jorge Luis Borgesiin ja Metallicasta mangaan. J. R. R. Tolkienin lisäksi Lovecraft on yksi modernin populaarikulttuurin vaikutusvaltaisimmista esikuvista.
Lovecraft kirjoitti useita kymmeniä novelleja ja runoja, yhden romaanin sekä yhden pienoisromaanin. Lisäksi hän kirjoitti useita yhteistyötekstejä, toimien muun muassa Harry Houdinin haamukirjoittajana. Eläessään hän ei juuri saanut tunnustusta työstään, mutta sittemmin Lovecraftin nimi on noussut loistamaan kirkkaasti. Hän oli myös varsin poikkeuksellinen persoona ja eli poikkeuksellisen elämän. Lovecraftin persoona on laajalti kiistelty, ennen kaikkea kirjailijan avoimen ja jopa aikakaudelleen armottoman rasismin ja muukalaisvihan vuoksi.
Joka tapauksessa Lovecraftin työ elää ja voi hyvin myös 2000-luvulla, jopa paremmin kuin koskaan aiemmin. Verkkokaupat pursuavat t-paitoja, huppareita ja kaikkea mahdollista krääsää hieromasauvoista (kaikenlaista, toim. huom.) pinsseihin, joissa esiintyy Lovecraftin luomuksia. Metallimusiikki vilisee hänen jumalolentojensa nimiä, ja hänen teksteistään on tehty useita elokuvia sekä lauta-, tietokone- ja roolipelejä. Lukemattomat kirjailijat ovat mukailleet Lovecraftin työtä, ja kunnioittavia viittauksia hänen teksteihinsä löytyy mitä yllättävimmiltä tahoilta.
Mikä tekee tästä rasistisesta, erakoituneesta ja raskasta proosaa kirjoittaneesta kirjailijasta niin erikoisen? Seuraavaksi valotetaan tarkemmin hänen työnsä poikkeuksellisuutta sekä luodaan lyhyt katsaus H. P. Lovecraftin elämään. Lisäksi esitellään hieman tarkemmin hänen vaikutustaan kulttuuriin.
Cthulhu-mytologia ja kosminen kauhu
“Suuret muinaiset olivat, Suuret muinaiset ovat, ja Suuret Muinaiset tulevat olemaan”
(The Old Ones were, the Old Ones are, and the Old Ones shall be)
(H. P. Lovecraft, The Dunwich Horror)
H. P. Lovecraftin perinnön keskiössä on hänen luomansa Cthulhu-mytologia (englanniksi Cthulhu Mythos), hirviömäisten jumalolentojen joukko, joka tunnetaan yhden kuuluisimmista hirviöistä, Cthulhun, mukaan. Nimen keksi Lovecraftin seuraaja August Derleth. Kirjailija itse käytti ajatuksistaan nimitystä “Yog-Sothothery”, Yog-Sothoth-nimisen olennon mukaan. Juuri tämä mytologia on useimmiten esillä, kun Lovecraftin kirjoituksiin viitataan.
Tosiasiassa Lovecraftin työstä vähäisempi osa edustaa Cthulhu-mytologiaa, mutta kuuluisimmat ja monet arvostetuimmista teksteistä käsittelevät nimenomaan mytologiaa. Niihin kuuluvat muun muassa novellit “Cthulhun kutsu (The Call of Cthulhu, 1928)”, “Dunwichin hirviö (The Dunwich Horror, 1929)”, “Varjo Innsmouthin yllä (The Shadow Over Innsmouth, 1936)” ja pienoisromaani Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness, 1936).
Cthulhu-mytologian pääajatuksena on kosmisten olentojen pantheoni. Nämä olennot, joita Lovecraft kutsuu Suuriksi muinaisiksi, ovat ihmiselle käsittämättömiä ja pahansuopia tai vähintäänkin välinpitämättömiä. Myöhemmissä Cthulhu-mytologian teksteissä olentojen jumalallisuus karsiutuu, ja ne lähenevät ulkoavaruuden muukalaisia. Keskeistä mytologialle on kuitenkin Suurten muinaisten mahtavuus ja vieraus ihmiseen nähden.
Suurten muinaisten rinnalla ihmiset ovat kuin muurahaisia, kykenemättömiä ymmärtämään näiden olentojen motiiveja tai edes olemusta. Tämä tuottaa kosmista kauhua, kokemuksen ihmisen merkittömyydestä ja mitättömyydestä universumissa. Tämä kosminen kauhu on Lovecraftin Cthulhu-mytologian ydinajatus.
Nyt kaikki tarinani pohjaavat sille perustavanlaatuiselle ajatukselle, että ihmisten lait ja kiinnostukset ja tunteet ovat merkityksettömiä ja turhia kosmoksessa. Sellainen tarina, jossa ihmishahmo — ja ihmisen intohimot ja edellytykset ja standardit — esitetään toisille maailmoille tai universumeille luonnollisina, on minusta vain lapsellinen. Todellisen ulkopuolisuuden saavuttamiseksi, ajassa tai avaruudessa tai ulottuvuudessa, täytyy unohtaa että sellaisilla asioilla kuin orgaaninen elämä, hyvä ja paha, rakkaus ja viha ja kaikki sellaiset mitättömän ja merkityksettömän ihmisrodun määritteet ovat ollenkaan olemassa.
(Now all my tales are based on the fundamental premise that common human laws and interests and emotions have no validity or significance in the vast cosmos-at-large. To me there is nothing but puerility in a tale in which the human form—and the local human passions and conditions and standards—are depicted as native to other worlds or other universes. To achieve the essence of real externality, whether of time or space or dimension, one must forget that such things as organic life, good and evil, love and hate, and all such local attributes of a negligible and temporary race called mankind, have any existence at all.)
(H. P. Lovecraft, Selected Letters 2. Lainattu teoksesta The Rise & Fall of the Cthulhu Mythos, S. T. Joshi)
Kauhun mestari
Lovecraftin tekstien ainoiksi ansioiksi eivät suinkaan jää lonkeroisen jumaljoukon keksiminen ja ihmisen mitättömyyden sisäistäminen. Hänen kykynsä rakentaa tunnelmaa ja upottaa kauhun tunne lukijaan ovat vertaansa vailla. Tämä kyky yhdistettynä aiemmin esitettyyn lienee kirjailijan kestosuosion syy, joka on nostanut hänet yhdeksi tunnustetuimmista spekulatiivisen fiktion kirjoittajista.
Proosan raskaus on ominaista Lovecraftin teksteille: ne vilisevät adjektiiveja ja pitkiä virkkeitä, joissa sivulauseita riittää. Kauhun tunteen luomisessa Lovecraft keskittyi tapahtumiin ja tilanteisiin, hänen henkilöhahmojaan voisi kutsua “antihahmoiksi”. Niissä ei juuri ole tarttumapintaa eikä niihin ole helppo samaistua. Lovecraftia on kritisoitu naishahmojen puutteesta (tai niiden heikkoudesta) — aiheestakin —, mutta hänen mieshahmonsakin ovat lähinnä silmäpareja, joiden kautta tapahtumia tarkkaillaan.
Raskaslukuista tekstiä ja olemattomia henkilöhahmoja, mutta silti kauhun mestari? Väite on hyvin kuvaava Lovecraftille, joka itsekin oli varsin ristiriitainen ihminen ja eli varsin ristiriitaisen elämän. Hänen tekstiensä teho perustuu moneen asiaan, mutta kaksi niistä nousee usein esiin. Ensinnäkään Lovecraft ei suinkaan monien modernien kirjoittajien tavoin aloita tekstejään kuvaamalla arkielämää ja anna kauhun hiipiä siihen sisään pikkuhiljaa. Sen sijaan hän lyö kortit heti pöytään ja aloittaa paljastamalla, että jotain kamalaa on tapahtunut tai tekeillä. Esimerkiksi hänen ehkä kuuluisin tekstinsä, ”Cthulhun kutsu” alkaa sanoilla: “Mielestäni maailman armollisin asia on ihmismielen kyvyttömyys ymmärtää kaikkea sisältämäänsä (The most merciful thing in the world, I think, is the inability of the human mind to correlate all its contents)”. Useimmat hänen teksteistään alkavat juuri näin ja purkautuvat auki kuin hulluuden ja pelon lankakerä.
Toinen merkittävä kirjallinen konsti, jota Lovecraft käyttää on kertojan järjen menetys. Lovecraft-elämänkerturi W. Scott Poole kuvaa novellin “Dagon (1919)” kertojaa seuraavasti:
Hän ei ole “todella peloissaan”. Se mitä hän on nähnyt, ei saa häntä tuntemaan pelkoa jota koemme kuullessamme outoja ääniä yöllä. Eikä hän tunne monimutkaisempaa tuhon sävyttämää psykologista kaaosta, jota Edgar Allan Poe kuvaili. Onneton kertoja yksinkertaisesti menettää todellisuuden ja katselee sen hukkumista niiden aaltojen alle, josta elävä kauhu ensin nousi.
(He’s not “really scared”. What he’s seen doesn’t make him feel the fear we might experience at strange sounds in the night. Nor does he feel the more complex sense of doom-ridden psychological chaos Edgar Allan Poe evoked. The unlucky narrator simply loses reality, watching it slip beneath the waves from which the living horror first extruded.)
(W. Scott Poole, In the Mountains of Madness — The Life and Extraordinary Afterlife of H. P. Lovecraft)
Hulluus, joka Cthulhu-mytologian olentoihin törmääviä useimmiten odottaa, paljastaa nimenomaan ihmisen mitättömyyden ja heikkouden. Olemme niin säälittävä laji, että pelkkä korkeampien olentojen kohtaaminen repii tietoisuutemme pirstaleiksi.
Howard Phillips Lovecraft
Lovecraftin elämä oli yhtä poikkeuksellinen kuin hänen tekstinsäkin. Hän syntyi 20. elokuuta 1890 Providencessa, Uudessa Englannissa, jossa hän myös eli suurimman osan elämästään. Isä, Winfield Scott Lovecraft, oli kiertelevä kauppias ja äiti, Sarah Susan Phillips Lovecraft, vanhaa ja arvokasta, joskin köyhtynyttä sukua. Winfield Lovecraft sairastui psykoosiin 1893 ja joutui parantolaan, jossa hän kuoli 1898 pikku Howardin ollessa vasta kahdeksanvuotias. Lovecraft väitti isänsä sairastumisen johtuneen stressistä ja ylirasituksesta, mutta todennäköisin syy oli kuppa. Kuten W. Scott Poole Lovecraft-elämäkerrassaan esittää, on myös varsin todennäköistä, että älykäs ja tarkkaavainen Howard ymmärsi isänsä sairauden syyn varsin hyvin.
Lovecraft jäi siis jo pienenä äitinsä kasvatettavaksi, mutta tähän kasvatukseen osallistuivat myös hänen kaksi tätiään, Lillian Delora Phillips ja Annie Emeline Phillips, sekä isoisä, Whipple Van Buren Phillips. Varsinkin isoisä ilmeisesti ruokki nuoren Howardin lukuharrastusta, ja pikkuvanha ihmelapsi siteerasi Homerosta jo kolmen vanhana. On usein väitetty, että Sarah Lovecraft olisi kasvattanut poikaansa ylikontrolloivan neurootikon ottein ja tukahduttanut tämän luovuutta. Toisaalta yllä mainittu W. Scott Poole argumentoi tehokkaasti Sarahin puolesta. Niin tai näin, äiti oli tärkeä hahmo Lovecraftin elämässä.
Lovecraftista kasvoi sairaalloinen, vetäytyvä ja masentunut ihminen. Hän ei juuri käynyt yleisiä kouluja sairaalloisuutensa ja kurittoman näsäviisautensa vuoksi, eikä hänellä ollut lapsena käytännössä yhtään ikäistään ystävää. Jo 14-vuotiaana hän harkitsi itsemurhaa, mutta päätyi jatkamaan eloaan. Lovecraft oli kuitenkin kiinnostunut monista asioista, ja omien sanojensa mukaan juuri tämä kiinnostus ja uteliaisuus maailmaa kohtaan estivät häntä tekemästä itsemurhaa. Hän harrasti kirjoittamisen lisäksi muun muassa astrologiaa, ja leikki ihailemansa Sherlock Holmesin jalanjäljissä etsivää harvojen ystäviensä kanssa.
Lovecraft kirjoitti paljon jo lapsena, mutta tuhosi suuren osan nuorena kirjoittamiaan tekstejä. Hänen äitinsä onnistui kuitenkin pelastamaan osan teksteistä. 27-vuotiaana Lovecraft palasi takaisin kirjoittamisen pariin ja silloin syntyi jo Cthulhu-mytologian siemen novellissa “Dagon”. Tästä eteenpäin hän kirjoitti melko tasaisesti kuolemaansa saakka.
Kirjoittamisen kautta syntyivät Lovecraftin kestävimmät ystävyyssuhteetkin. Hän kirjoitti valtavan määrän kirjeitä eläessään, pisimmät yli 100-sivuisia. Usein onkin pohdittu sitä, että kuinka paljon kirjeiden kirjoittaminen on vienyt Lovecraftin aikaa varsinaiselta ja jälkipolville ”arvokkaammalta” kirjoittamistyöltä? Vaikka hän todella olikin tavallaan erakko, Lovecraft kuitenkin kaipasi myös jonkinlaista kosketusta lajitovereihinsa. Hänen tapauksessaan kyse vain oli useimmiten kirjallisesta kosketuksesta. Monista kirjeenvaihtotovereista tuli kuitenkin hänelle läheisiä ystäviä. Ainoat ihmiset, sukulaistensa lisäksi, joiden kanssa hän vietti pidempiä aikoja, olivat hänen nuori ystävänsä R. H. Barlow ja vaimonsa Sonia Haft Greene. R. H. Barlowlle Lovecraft jopa suusanallisesti testamenttasi kirjallisen perintönsä.
Kaikesta erakkoudestaan huolimatta Lovecraft siis ehti olla myös naimisissa. Tämä oli kaikin puolin erikoista. Sonia Greene oli yhdeksän vuotta Howard Lovecraftia vanhempi ja ukrainanjuutalaista syntyperää, mikä on merkittävää Lovecraftin rasistisen luontelaadun huomioon ottaen. Lovecraftin äiti joutui sairaalaan 1919 ja kuoli 1921. Sonia Greenen Lovecraft tapasi 1921 ja monet ovat esittäneet hänen etsineen korviketta niin tärkeälle äitihahmolleen. Tämä voi olla varsin lähellä totuutta. Sonia Greene oli ilmeisen voimakastahtoinen nainen, joka hankki oman toimeentulonsa 1920-luvun Amerikassa ja elätti siinä sivussa aviomiehensäkin.
Joka tapauksessa Sonia Haft Greene ja Howard Phillips Lovecraft avioituivat vuonna 1924 ja muuttivat Brooklyniin, New Yorkiin. Ensi alkuun Lovecraft oli innoissaan maisemanvaihdoksesta, mutta pian suurkaupungin vilske kävi neuroottiselle kirjailijalle sietämättömäksi, puhumattakaan kulttuurien sekoittumisesta, jota hän joutui todistamaan New Yorkissa. Itse asiassa Lovecraftin kyvyttömyys saada työtä ja asustelu varsin kirjavalla Red Hookin alueella saattoivat syventää hänen rasistisia taipumuksiaan. Lovecraft alkoi viihtyä yhä enemmän miespuolisten ystäviensä seurassa. Tämä yhdistettynä taloudellisiin vaikeuksiin johti pariskunnan eroon, joka ei kylläkään tullut koskaan laillisesti voimaan. Lovecraft muutti takaisin rakkaaseen Providenceensa vuonna 1926. Hän pysyi kuitenkin hyvissä väleissä Sonia Greenen kanssa kuolemaansa saakka.
Viimeiset yksitoista vuotta Lovecraftin elämässä, 1926—1937 olivat hänen kirjallisesti tuottoisinta aikaansa. Sinä aikana hän kirjoitti suuren määrän novelleja, mukaan lukien Cthulhu-mytologian avaintekstit. Hänen tekstinsä tyyli myös muuttui selvästi lipuen kohti scifimäistä otetta, joka sai huippunsa “Hulluuden vuorilla” -teoksessa. Vuonna 1937 Lovecraftilla todettiin suolistosyöpä ja hän kuoli suurissa tuskissa saman vuoden lopulla. Syöpä aiheutti todennäköisesti vakavia kipuja jo aiemmin, mutta Lovecraft inhosi lääkäreitä ja oli valtavan köyhä aliravitsemukseen asti, sillä hän jätti ostamatta ruokaa maksaaksensa kirjeidensä lähettämisen.
Elämänsä aikana Lovecraft ei tehnyt käytännössä ollenkaan tavallisia palkkatöitä. Hän ei myöskään julkaissut kovinkaan paljon tekstejään. Useimmat julkaistiin Weird Tales -lehdessä, mutta niistäkin hän sai varsin vähäisiä palkkioita. Taiteilijamyytin mukaisesti hän eli melkoisen erakoituneesti ja kuoli köyhänä sekä unohdettuna, mikäli hänen yllättävän laajaksi kasvanutta ystäväpiiriään ei oteta lukuun. Huolimatta masennuksestaan, yksinäisyydestään, sairaalloisuudestaan ja asenteistaan Lovecraft oli ilmeisen pidetty ihminen niiden keskuudessa, jotka tunsivat hänet.
Lovecraftin jälkeen
H. P. Lovecraft testamenttasi kirjallisen perintönsä nuorelle ystävälleen R. H. Barlowlle, mutta syistä, joita ei kannata tässä ruveta purkamaan, se päätyi hänen toiselle ystävälleen August Derlethille. Derleth perusti Arkham House -kustantamon ja julkaisi sittemmin edesmenneen ystävänsä tekstejä tehokkaasti ja itselleen taloudellisesti kannattavasti. Derleth myös kirjoitti itse huomattavan paljon tekstejä. Hän jopa kirjoitti loppuun Lovecraftin tekstirungon ja julkaisi sen sitten “yhteistyönä” nimellä Lurker at the Threshold (1945, suomennettu nimellä Kauhun kynnys). Derlethin kyseenalaiseksi ansioksi luetaan myös Cthulhu-mytologian vääristäminen dualistiseen “hyvät Vanhemmat jumalat” ja “pahat Suuret muinaiset” -ajatteluun. Joka tapauksessa Derlethillä on ollut merkittävä vaikutus Lovecraftin työn tunnetuksi tekemisessä.
Lovecraft myös itse rohkaisi ystäviään kirjoittamaan keksimäänsä “maailmaan” sijoittuvia tekstejä. Näin tekivätkin muun muassa Robert E. Howard, Clark Ashton Smith, Robert Bloch ja monet muut. Suuri osa näistä teksteistä on kuitenkin kirjallisesti melko mitätöntä, pastissimaista kopiointia tai Lovecraftin nimien tiputtelua.
Suoran vaikutuksen Lovecraftin työstä ovat omien sanojensa mukaan saaneet muun muassa Stephen King, Ramsey Campbell, Bentley Little, Joe R. Lansdale, Alan Moore, China Miéville, Jorge Luis Borges ja Joyce Carol Oates. Nämä vaikutukset ovat kuitenkin nimenomaan vaikutteita, eivätkä suoraan lovecraftilaiseen maailmaan kirjoitettuja tekstejä. Alan Moore tosin on kirjoittanut Cthulhu-mytologiaksi luokiteltavia sarjakuvia.
Lopuksi
Edellä on esitelty Lovecraftin työtä, hänen elämäänsä sekä hänen työnsä perintöä. Mitä seuraavaksi? Jos Lovecraft on sinulle täysin tuntematon, niin ensi hätään suosittelen luettavaksi seuraavia novelleja: “Cthulhun kutsu” ja “Varjo Innsmouthin yllä”. Myös varhaisemmat ja lyhyemmät tekstit “Dagon” ja “Hypnos (1923)” kannattaa ehdottomasti kahlata läpi.
Mikäli Cthulhun lonkerot ovat jo koskettaneet sinua, mutta et ole uponnut vielä syvemmälle, seuraavaksi kannattanee tarttua esimerkiksi teksteihin “Väri avaruudesta (The Colour Out of Space, 1927)”, “Hulluuden vuorilla” ja “Varjo menneisyydestä (The Shadow Out of Time, 1936)”. Mikäli olet jo kultisti itsekin, kustantamo Jalavalta saa kuusiosaisen H. P. Lovecraft — kootut teokset, ja alkukielellä ovat tarjolla esimerkiksi Gollanczin julkaisemat Necronomicon: The Best Weird Tales of H. P. Lovecraft ja Eldritch Tales: A Miscellany of the Macabre by H. P. Lovecraft.
Lähdeluettelosta taasen löytyy Lovecraft-tutkimuksesta kiinnostuneelle alkusysäys. W. Scott Poolen kirjoittama elämäkerta on hyvä lähtökohta. Mestarin oma essee Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa kuuluu luonnollisesti kaikkine luettelomaisuuksineen lukumateriaaliin. S. T. Joshin, maailman johtavan Lovecraft-asiantuntijan, teoksista monet ovat mainioita, mutta alla listattu The Rise and Fall of the Cthulhu Mythos on oivallinen teos, joka käsittelee Cthulhu-mytologiaa kirjallisena konstruktiona ja sitä, kuinka kaikki Cthulhu-mytologiaan sijoittuvat tekstit eivät ikävä kyllä suinkaan ole hyvää kirjallisuutta.
Lähteet
Houellebecq, Michel (2005): H. P. Lovecraft: Against the World, Against Life. Gollancz: London.
Alkuperäinen teos, Contre le monde, contre la vie, julkaistu 1991.
Joshi, S. T. (2008): The Rise and Fall of the Cthulhu Mythos. Mythos Books: Poplar Buff.
Lovecraft, H. P. (2008): Necronomicon: The Best Weird Tales of H. P. Lovecraft. Gollancz: London.
Lovecraft, H. P. (2013): Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Savukeidas: Turku.
Alkuperäinen teos, Supernatural Horror in Literature, julkaistu 1927.
Poole, W. Scott (2016): In the Mountains of Madness: The Life and Extraordinary Afterlife of H. P. Lovecraft. Soft Skull Press: Berkeley.
Sederholm, Carl H. & Weinstock, Jeffrey Andrew toim. (2016): The Age of Lovecraft. Minnesota Press: Minneapolis.
Kirjoittanut Lauri Lattu.
Kaikki lainausten käännökset kirjoittajan.